Vuosi on ollut pesulalle monella tapaa muutosten vuosi. Vuonna 2021 alkanut pesulan laajennustyömaa saatettiin loppuun huhtikuussa 2022, jolloin saimme paljon kaivattua lisätilaa lähes 300 m2 verran! Työmaa kaikkinensa kesti viisi kuukautta ja urakka päätettiin koko henkilökunnan sekä rakentajien yhteisiin remonttibileisiin.
Hiilijalanjälki ja hyvinvointi
Olemme aloittaneet työn pesulan hiilijalanjäljen parantamiseksi jo vuonna 2016. Tuosta vuoden 2016 alusta vuoteen 2022 mennessä, olemme pystyneet vähentämään omaa hiilijalanjälkeämme jo 22,1 %. Suurin harppaus on tapahtunut vuoden 2021–2022 välisenä aikana, jolloin pystyimme pienentämään hiilijalanjälkeämme 9,1 %. Pitkäjänteinen työ on todellakin tuottanut tulosta.
Koko vuoden 2022 on meillä pesulassa käynyt ulkopuolinen jumpanvetäjä pitämässä aina torstaisin taukoliikuntaa, johon kaikki halukkaat saavat osallistua. Kesällä siirsimme taukojumpan ulos keskelle meidän etupihaamme ja aina kaikki ohikulkijat heiluttelivat, osa jopa peukutti :D.
Lapin Vuoden yrittäjäpalkinto
Elokuussa saimme todella merkittävän uutisen, jonka pystyin pitämään salassa kolme kuukautta – hyvä minä. Meille myönnettiin Lapin Vuoden yrittäjäpalkinto. Perusteluina olivat vastuullisuus ja jatkuva kehittäminen. Vastuullisuutta on esimerkiksi verojen ja palkkojen maksaminen, mutta ympäristösertifikaatti on nykypäivänä yhä merkittävämmässä roolissa. Toivottavasti vastaavia vaatimuksia on myös uusilla hyvinvointialueilla, eikä enää riitä, että palveluntuottajat toimivat jonkin järjestelmän mukaan.
Vastuullisuus on myös muuta; meillä pesulassa on töissä neljä eri kansallisuutta ja kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja palkka maksetaan työehtosopimuksen mukaan. Päivittäin pesulassamme työskentelee myös kolme avotyöntekijää. Tällä tavalla annamme niille nuorille työmahdollisuuden, ketkä eivät muuten välttämättä pääsisi töihin. Nämä nuoret ovat merkittävä ja korvaamaton osa meidän työyhteisöämme. Jos haluat lukea kiitospuheeni, niin löydät sen kotisivuiltamme.
Olemme tehneet uuden vastuuraportin, jossa kerromme toiminnastamme paljon. Senkin löydät kotisivuiltamme, käyhän kurkkaamassa.
Tietysti normaaliin vuosikiertoon kuuluu auditoinnit, DNV vieraili meillä lokakuussa 2022. Auditoinnissa ei kirjattu yhtään poikkeamaa. Uutena sertifikaattina on nyt seinällä ISO 45001 eli työturvallisuus on auditoitu. Tähän tietysti innoitti tuo omakohtainen tapaturma, jonka vuosipäivää nyt tammikuussa vietetään, tasan 30 vuotta. Työturvallisuus ja työohjeen noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää, muista sinäkin se. Meidän talostamme löytyy jo ennestään SFS-14065, ISO 14001 ja ISO 9001. Hieno rivi ja työ jatkuu päivittäin.
Kävimme syksyn aikana Keudan järjestämän tekstiilialan hygieniakoulutuksen. Nykyaikana koulutus oli etäkoulutus, mutta hyvä. Paljon asiaa ja lopussa kertailtiin muistipelin avulla. Koulutukseen kuului tentti, minkä kaikki läpäisivät, tästä on muuten hieno todistusten rivi pesulassa.
Loppuvuoteen ajoittuu myös asiakastyytyväisyyskysely, ja nöyränä voimme vain kiittää asiakkaitamme. NPS 95,6, wau! Tämän kyselyn tiivistelmän näet myös kotisivuiltamme.
Uusi kuljetuskalusto
Olemme hankkineet uuden auton eli jatkossa voitte nähdä kaksin kappalein alueella pesulan logolla varustettuja pakettiautoja. Taas yksi pitkäaikainen haave on toteutunut.
Paljon on siis tapahtunut ja paljon tapahtuu taas tulevana vuonna, mutta siitä sitten lisää… Iso kiitos koko henkilökunnallemme, meillä on hieno vuosi takana.
PS. Todellakin toivon maailman rauhaa ja kaikille maalaisjärkeä!